Suunnitelmia ja toteutuksia

Yksi ehdoton kohde jossa halusin Nature's valleyssa vierailla sijaitsee vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä. Monkeyland ja Birds of Eden ovat paikkoja, jotka valistavat ihmisiä ja hoitavat eläimiä. Kyseessä ei ole eläintarha sillä tarkoitus on eläinten pitämisen sijaan päästää mahdollisimman moni eläin takaisin luontoon ja tarjota luonnonmukainen elinympäristö niille, joille luontoon palaaminen ei ole mahdollista.

Monkeylandin opastettu kierros oli kerrassaan ihmeellinen. Eläimet ovat villejä eikä niitä totuteta ihmisen kosketukseen, mutta pällistelijöihin tottuneet otukset tulivat silti kovin lähelle poseeraamaan. Opas kertoi hiukan historiasta, apinoiden alkuperäisistä elinoloista ja esitteli lajeja.

Yksi apina kiehtoi tutkijoita muita enemmän, sillä se on immuuni HI-virukselle. Madagaskar-elokuvasta kaikille tuttu apinalaji on naarasyksilöiden täysin dominoiva. Miehet ovat alakynnessä, eikä niillä ole lainkaan päätäntävaltaa. Yksi lajeista oli diktaattoriapinan täysin hallitsema. Lauman johtaja hallitsi katrasraan puhtaalla pelolla ja tappamisella. Mielenkiintoisia tarinoita ja yllättäviä faktoja.

Birds of Eden on valtava keskus, jonka korkeaan metsään on rakennettu puusiltoja useaan kerrokseen. Hiljaa etenemällä on mahdollisuus bongata toinen toistaan värikkäämpiä tirppoja. Upea paikka, jossa olisi helposti saanut kulumaan useammankin tunnin.

Säännöt on tehty rikottaviksi ja suunnitelmat muutettavaksi. Niinpä päätin painaa kaasujalkaa ja lähteä ensi viikoksi Jeffreys bay:hin katselemaan surffiaaltoja ja ihmettelemään kaupungin menoa. Varasin hostellin, vielä pitäisi varata bussilippu tänään ja huomenna suunnata pöndeltä sivistyksen pariin :)

Eilen illalla oli Earth hour ja tässä hippihostellissa homma otettiin todissaan. Valot säppiin ja kymmenet kynttilät loistamaan. Paikalla oli myös kitaristi, jonka livemusiikkia ihmiset istuivat sankoin joukoin kuuntelemaan mökin lattialle. Täytyy myöntää, että tunnelma oli aika mahtava!

Tänään otan chillisti ja kerään voimia. Ajattelin käydä metsässä samoilemassa ja huomenna sitten rinkka selkään ja baanalle :)

Hikeä, maisemia ja sisua!

Patikointi ei ole koskaan ollu mun juttu. Näissä maisemissa oli kiitenkin pakko kokeilla. Lähdin matkaan lontoolaispariskunnan kanssa. Ajoimme auton parkkiin 5 km päähän ja lähdimme tallaamaan. Latua, latua!

Maisemat tosiaan olivat upeita. Reitti kiersi niin kuivemmilla aroilla, korkeissa heinikoissa, vihreissä metsissä, kivisillä rannoilla kuin pehmeällä rantahiekallakin. 12 kilometrin vaellus kesti kutakuinkin kuusi tuntia hankalakulkuisen maaston vuoksi. Välillä helpotti ja saimme kävellä helppokulkuisia polkuja pitkin, välillä joutui turvautumaan käsiinkin kivillä kiipeillessä.

Nature's valley on kaunis alue ja luonto kovin vaihtelevaa. Törmäsimme lintuihin kaikissa sateenkaaren väreissä ja muutamaan sammakkoonkin. Paviaaneja on alueella riesaksi, mutta niiden näkemiseltä onneksi vältyimme, ne kun saattavat äityä hyvinkin röyhkeiksi.

Hiki virtasi ja aurinko poltti nahan. Puolivälissä iski ihottuma. Kärsin paineurtikariasta. Fyysinen paine aiheuttaa turvotusta ja kovaa kipua parin tunnin viiveellä. Juurakoilla ja kivillä hyppely teki tehtävänsä ja puolivälissä jalat huusivatkin hoosiannaa. Suomalaisella, sitkeällä sisulla painoin kuitenkin menemään loppumatkan hammasta purren.

Takaisin päästessä tajusin vasta, kuinka helvetisti sattuu. Kai keho jotenkin piti kipua aisoissa kun tiesi, että neljä kilsaa on vielä ylämäkeä edessä ja ainut vaihtoehto on joko dallata tai soittaa mediheli. Ilta meni sängyn pohjalls kuussatasen vaikutusta odotellessa.

Mutta kaikesta kivusta ja särystä huolimatta homma on nyt hoidettu ja matka dallattu. Aamukahvia hörppiessä oli kiva katsella kuvia ja ihmetellä maisemia. Iho punoittaa vielä, mutta jalat ovat taas kondiksessa. Huomenna olisi tarkoitus pistää töppöstä toisen eteen, tosin vain puolen tunnin kävelymatkan päähän "halauspuulle". Kai sitä on pakko käydä rutistamassa :D

Kuvituksia...

Earth angel

Minä olen earthangel, en vapaaehtoinen, en helpex, en staff. Earthangel!

Saavuin eilen aamulla kukonpierun aikaan Tsitsikamman vuorten taa Wild Spirit backpackersiin. Mahtavan näköinen paikka, pieni mökki lepää laakson rinteessä ja valtavalta terassilta voi katsella kaukaisuuteen. Kaikkialla on vihreää ja vehreää, aivan toisenlaista, kuin kuivassa Addossa.

Omistaja on semi hippi. Kyseessä on perheyritys, jota johtaa noin kolmekymppinen Ola. Ympäristö otetaan kaikessa huomioon. Jätteet kierrätetään, vettä säästellään ja koitetaan muutenkin toimia mahdollisimman ekologisesti. Juomalasit ovat itse asiassa vanhoja siideripulloja, jotka on leikattu taitavasti laseiksi. Käyntikortit on käsin kirjoitettu vanhaan muropakettiin. Kaikki hyödynnetään parhaan mukaan.

Ola kertoi heti aluksi, että kyseessä on koti, meidän ja vieraiden. Kun ihmiset saapuvat heitä halataan, kaikkia pitää rohkaista mukaan keskusteluihin ja kaikki syövät aina saman pöydän ääressä. Hipahtavaa joo, mutta kivaa. On kiva tuntea olonsa tervetulleeksi, niin työntekijänä kuin vieraana.

Mun lisäksi täällä on 4 muuta tyttöä, kaikki kauhean mukavia. Perheyritys kun on, niin perhettäkin tosiaan on ympärillä. Sukulainen jos toinenkin juoksee ympäriinsä, vähän on vielä hakusessa, että kuka on kukin. Yhden kuitenkin tunnistaa helposti, 91 vuotias isoisä asuu täällä. Hänellä on oma tuoli takan ääressä, oma whiskypullo ja kuulemma tuhansia tarinoita :)

Ensi töikseni eilen mut kehotettiin kävelemään vesiputoukselle alas rinnettä. Vartin käppäilyn jälkeen löysinkin upean putouksen ja kastelin jalkoja kirkkaaseen veteen. Ylös kapuaminen sen sijaan ei ollut laisinkaan helppo homma. Reitti on hankala, kiviä ja juurakkoa, ja välillä sai kunnolla taapertaa kontaten, että pääsi yhtään mihinkään. Hiki virtasi kolmenkympin lämpötilassa ja sydän veti ylikierroksilla, kun sen kuuluisan sisun voimalla konttasin mäkeä menemään. Kaunis oli putous juu, mutta toista kertaa en tuonne alas kyllä lähde :D

Mahtava paikka, kauheasti opittavaa ja nähtävää. Jei!

Puutarhatonttuna...

Meilla on uusi vapaaehtoinen. Se astuu mun (tietysti jumalattoman valtaviin) saappaisiin kun taalta viikon paasta lahden kalppimaan kohti lantta. Kanadalainen tytto, jota olen pari paivaa opettanut respan saloihin. Mukavan oloinen, puhuu tosin ku papupata, ja on omaksunut ehka maailman rasittavimman puhetavan. Se tapa, jolla tv-shopissa mainostetaan kaikennakoisia swiippereita ja kattiloita.Kaikki on "soooooo fabulous", "aaaaamaaazing" tai vain frendit tv-sarjasta liisankin tuttu "ou mai gaad". Mutta jos ignoraa puhetavan ja keskittyy vain sen juttuihin, niin ihan hauska tyyppi :)

Taalla on viilea paiva tanaan, joten joutuu turvautumaan ainoaan huppariin. Puhdistin maitosailiota "extreme bleach" litkulla ja tietysti roiskin sita epahuomiossa paalleni, joten nyt musta huppari on taynna sopoja, vaaleanpunaisia laiskia. Pitaisi tosiaan paasta shoppailemaan!

Viikko jaljella! Ensi viikon perjantaina hyppaan auton takapenkille ja huristelen parisataa kilometria lanteen toiseen paikkaan. Janskattaa sillee kivasti, on kiva paasta eteenpain ja nahda uusia, mahtavia paikkoja. Mutta toisaalta on myos harmi, koska taalla on viihtynyt niin hyvin ja ihmiset ovat nyt todellakin tulleet tutuiksi. Etenkin Claudian kanssa meista on tullut tosi hyvia kavereita ja tuntuu hassulta, kun yhtakkia ei enaa hengaakaan saman naaman kanssa kahtatoista tuntia. Taytyy kylla myontaa, etta mulla kavi myos tuuri. Jos Claudian sijasta olisin viettanyt kuukauden kavelevan mainostv:n kanssa, niin lahdon fiilis tuskin olisi nain haikea.

Olen lahipaivina loytanyt puutarhan salat. Katselin kurpitsankukkia pari viikkoa, enka edes tajunnut, etta niiden keskella on kasvissyojan paratiisi. Paprikoita, salaattia, sipulia, ruohosipulia, tomaatteja, chilia... Lounaan saa kayda joka paiva poimimassa suoraan maasta ja pistaa poskeen. Ja taytyy myontaa, etta maku on vahan erilainen, kuin K-kaupan hyllylla muovikelmussa istuvan paprikan kitkeran katkera aromi. Jopa meidan siivoojat totes mulle yks paiva (ja ne ei tosiaan paljoa puhu), etta "you reeeeally love that green onion, don't you"...

Pari paivaa sitten jouduttiin haatamaan pihalta varkaita, jotka olis varmasti pistany puutarhan poskeensa. Aamutupakalla meinas leuka loksahtaa paikaltaan, kun mun tupakkapaikalla hengailikin viisi aasia. Saikyt raukat lahtivat kylla valittomasti kapalamakeen kun vahan orisi. Onneksi. Puutarha pelastettu!

Nyt lounaskahvi ja kasvimaalle kykkimaan! Puutarhatonttu Heri at your service!

Etsi kahdeksan virhettä...

Townshippeihin ei perus länkkärillä ole paljon yöllä asiaa. Päivälläkin pitää aika tarkkaan tietää missä liikkuu. Etelä-Afrikassa alueille tehdään jopa kiertoajeluja, jolloin turistit täyttävät vasta tankatun volvon ja lähtevät pällistelemään townshippien elämää lukittujen ovien ja suljettujen ikkunoiden läpi. Meininki muistuttaa eläintarha-ajelua, jossa peruspena kuvaa vaarallisia eläimiä ikkunan läpi uudenkarhealla Canonillaan. Näin vaarallista se ei kuitenkaan ole (joskin mielestäni ihmisarvoa loukkaavaa kyllä) ja kun tuntee oikeat tyypit voi jopa yöelämää päästä fiilistelemään.

Minä ja seitsemän muuta hostellin staffia päätettiin sitten tämään extempore lähteä yhdelle townshipin baariin. Vaikka värikoodeja ei ovenpielissä olekaan, niin useinmiten se kuitenkin menee niin, että ihmiset käyvät vain "oman väristensä" paikoissa.

Alue on karu. Ymmärrettävää, kyseessä on township. Ulkona on valtava roskakasa, jonka joku ehkä joskus korjaa pois, jos korjaa. Aidat pihoilla on rakennettu risuista ja rautalangasta, talot ovat karulla tavalla vain harmaita betonimöhkäleitä eikä missään kasva mikään.

Baarin ulkopuolella voi kuitenkin jo aistia tunnelman. Tajuan kyllä heti mistä oli kyse, kun kuulin, etteivät valkoiset osaa bailata. Ihmiset olivat laittaantuneet viimeisen päälle. Pienen pieni baari oli tupaten täynnä tiukkoihin, värikkäisiin toppeihin pukeutuneita naisia, jotka pyörittivät Jennifer Lopeziaan minkä kerkesivät. Baaritiskille oli tunkua ja pöydät notkuivat tyhjiä kaljapulloja. Musiikista vastasi dj, joka pyöritti ajan hampaan järsimää soitintaan menemään. Pihalla joku grillasi safkaa.

Sellaista Tigerin naistenvessan meininkiä, jossa naiset äksyilevät toisilleen tyhjästä, tai miesten kukkotappelua ei näkynyt missään. Kaikki bailasivat yhdessä, kättelivät tavatessaan ja halasivat lähtiessään. Kaljapullot kilisivät kippistellessä ja meininki oli katossa.

Tehtävässä "etsi kahdeksan virhettä" ei siis ollut kovin paha vaikeuaste, kun vitivalkoinen porukkamme tunki sisälle baariin. Luulin aluksi, että vastaanotto olisi ollut viileämpi, mutta meidät otettiin menoon messiin välittömästi. Vaikka erotuimme, emmekä todellakaan eduksemme, niin olo oli yllättävän tervetullut.

Tilasimme juotavat ja painuimme pihalle tyhjentämään pullojamme. Kun pohja lähestyi pistimme pullot roskakasaan ja painelimme takaisin autoille. Toinen kuskimme, englantilainen rääväsuu blondimme Macy hyppäsi oman autonsa rattiin ja tietysti töräytti sitten jonkun sällin aitaan... (aita on kovin väärä sana tosin kuvaamaan sitä rautalangasta kyhättyä hökkeliä, mutta aitaa se kai esitti.) Katselimme viereisestä autosta, kun Macy panikoi pihan omistajan huutaessa paniikissa "my yard, my yard"... DeWet meni sitten nuorena herrasmiehenä pelastamaan raukan ratin takaa, pyyteli kovasti anteeksi ja totesi afrikaaniksi, ettei noista naisista hitto ole rattiin. Yhteinen sävel löytyi ja aitakin taipui paikoilleen.

Huristelimme vuorokauden vaihteessa takaisin hostellille. Macy, jonka vaalea hiusväri tosiaan sopii tytölle, oli tyytyväinen päästessään takapenkille. Minä olin tyytyväinen vasta, kun legot oli harjattu ja tyyny tukevasti pään alla. Vaikka ilta oli mahtava ja kokemus varsin eriskummallinen, niin täytynee todeta, että noi kuuden aamuherätykset ottaa veronsa.