Vieriviä päiviä...

Päivät Afrikassa vierii ohitse. Kaikki alueen tärkeimmät nähtävyydet on nyt koluttu, joten voin täysillä keskittyä oloneuvoksen elämään. Vaikka töitä onkin joka päivä 12 tuntia, niin eipä tässä rasittumaan pääse. Käytännössä ainakin toisen meistä, mun tai Claudian, on oltava paikalla seitsemästä seitsemään chekkaamassa ihmiset sisään ja ulos. Vieraita on kuitenkin pienellä perheyrityksellä verrattain vähän, joten päivän paahtavat tunnit tosiaan valuvat ohi kahvitellen, maalaillen, jutellen ja kokkaillen.

Päivisin on hiljaista. Ihmiset valuvat paikalta kuka mitäkin puuhaamaan. Illalla meno kuitenkin virkistyy ja kaikki kerääntyvät paikan baariin. Palmujen alle viritetään joka päivä notski ja reissaajat ympäri palloa kerääntyvät höpöttämään ja tapaamaan uusia kasvoja. Vaikka siideri maksaakin vähemmän kuin vesituoppi kotimaassa, niin rauhallisesti on tullut otettua. Aamu kuudelta kuistilla on kuitenkin kivempi istua tsuffekuppi kourassa aamun sarastusta valvoen, kuin kontata jägeripäissään pitkin pusikoita yöllä.

Tämä maa ei muutenkaan ole yövirkkujen unelmakohde. Yöksi kaikki ovet pannaan lukkoon ja ikkunat säppiin. Maan rikollisuustilastot nostavat silloin rumat kasvonsa esille, enkä itse ainakaan halua ottaa sitä riskiä, että kännispäissäni harhailisin lukkoja hapoillen sänkyyn (ja hyvässä lykyssä vielä unohtaisin oven auki...).

Tästäkin aamuhirviöstä on siis tosiaan kehittynyt kunnon aamuvirkku. Kyllä se toki vaatii veronsa illallakin, kun kymmeneltä on jo ihan "puhkipoikkipinoon" olo. Väriä en ole saanut pintaan lainkaan, joka ei sinänsä ole ihme, sillä varjossakin lämpötila kohoaa päivittäin yli kolmenkympin, parhaillaan neljän, joten keltaisen mollukan polttavia säteitä pakoilee aina parhaansa mukaan.

Kaiken kaikkiaan vapaaehtoisena olo on ollut chilliä. Rahaa ei kulu mihinkään muuhun kuin siihen yhteen, hyvällä tuurilla kahteen siideriin illassa. Välillä tulee hinku jatkaa matkaa, minä kun satun olemaan sellanen pää kolmantena jalkana - tyyppi (josta isi aina mökillä jaksaa muistuttaa, että jumantsuikka hidasta nyt vähäsen kun lomalla oot). Mutta toisaalta pikkuhiljaa sitä on ehkä oppinutkin vain olemaan ja tajunnu, ettei minnekään ole kiire. Vietän tässä etelän kolkassa yli 2 kuukautta, kyllähän sitä vielä ehtii vaikka mitä...

Kisuja ja kärmeksiä...

Tänään lähdin hostellin viereiselle "farmille". Paikka pelasti eläimiä autojen alta, vääriltä ihmisiltä jne. Pelastusmeininki takasi sen, että eläinten kirjo oli valtava, pelastettavia kun ei voi valita.

Loukkaantuneet hoidetaan kuntoon ja palautetaan luontoon, mutta lemmikkeinä väärin pidetyt saavat paikasta loppuelämän kodin.

Ensin menimme käärmetalolle. Mato matalaa oli kengännauhan kokoisista monikymmenkiloisiin. Saimme pidellä käärmeitä ja paikan omistaja kertoi meille lisää noista ihmeellisistä otuksista.

Ulkona törmäsimme pariin apinaan, joiden häkkiin ei voinut mennä, koska apinaparat olivat kovia kleptomaaneja ja tapasivat ensin yrittää sormin, mutta jos se pirun korvakoru ei irtoa, niin ainahan voi puraista ja kokeilla josko sillä lähtisi...

Krokotiilien aitauksessa näytti hiljaiselta. Omistaja tuli paikalle ja vihelsi krokoja tulemaan ja johan kolme täysikasvuista rumilusta pinkoikin jo häkin aidan viereen. Uskomatonta. Kyllä koiria kutsutaan, mutten ikinä uskonut krokojen tottelevan...

Linnut olivat valtavia. Seisoin häkissä ison korppikotkan alla ja olin ihan varma, että se joko hyökkää tai kakkii päähäni, mutta tuollapa tuo vain istuksi. Vietessä meitä tölläsi valtavan upea musta kotka tai haukka, kumpi lie, upea oli kuitenkin...

Hienoa työtä tekevä pariskunta tosiaan. Koko homma rahoitetaan vaivaisen kuuden euron pääsylipputuloilla. Kyseessä ei kuitenkaan heille ollut työ, vaan elämäntehtävä!

Bumba ja muut veijarit!

Toissapaivana paasin vihdoin safarille... Noh, enhan ma taalla ole ollut kuin viikon, mutta tuollaisen safarin olen halunnut kokea jo koko aikuisikani, joten fiilis tosiaan oli, etta odotus palkittiin. Hyppasimme autoon ja ajelimme Addoon luonnonpuistoon. Alue on itse asiassa valtava, kokonaisuudessaan Hollannin kokoinen, mutta kaikki ne nisakkaat, joita me etsimme, sijaitsevat pienemmalla alueella (joka ei siis kylla ollut pieni, muttei ainakaan Hollannin kokoinen!)

Kakkakuoriaisista varoitti kolmio ja kyltti kertoi niilla olevan etuajo-oikeus. Joo, just ne kuoriaiset, jotka pyorittelee lantapalloja. Pyoritellessaan ne keraavat siemenia maasta ja lopulta munivat kakkapalloon ja hautaavat sen, jolloin myos siemenet paatyvat maahan ja alkavat lopulta kasvamaan. Kyseessa oli siis luonnon oma tapa istuttaa.

Ensimmainen puskasta pollahtanut elain oli ihka aito Pumba. Ei tosin ainut alueen Pumba, niita tuntui tulevan lopulta joka nurkan takaa. Osalla oli pikkupumbia mukana, kauheen suloisia.

Pienelle lammikkolle saapuessamme henki salpaantui. Kolmisenkymmenta elefanttia, osalla ihan pienia vauvoja mukana, kaikki chillailivat paivanpaisteessa. Upeita elaimia tosiaan, jotenkin kaikessa valtavuudessaan kuitenkin niin rauhallisia ja kiltin oloisia.

Ja ei muuta kuin syvemmalle popelikkoon. Tiet veivat meita ympari puistoa ja silloin talloin jostain pollahti aina uusi elukka. Seeproja, varmaan kymmenen erilaista antilooppia (kuka niita muistaa), lisaa Bumbia, lisaa elefantteja, haukkoja, buffalokin jopa... Ja maisemat olivat kylla upeat... Muutamat norsut dallasivat ihan auton vieresta, eivat tuntuneet lainkaan valittavan menopeleista.

Jellonat pysyivat visusti piilossa pusikoissaan paivanpaistetta karaten, mutta jaapahan jotain ensi kertaankin :)

Pari sanaa pahiksista...

Etelä-Afrikka on rikollisuustilastoissa korkealla. Joka viidennellä on joko Hiv tai AIDS. Autokaappaukset ovat yleisiä... Rikollisen paskan määrä on mustamaalannut koko paikan maineen.

On totta, että tietyille alueille ei länkkärin kannata mennä eurojaan heiluttelemaan, mutta perus järkeily kantaa tässäkin maassa. Pimeällä alasti kulkeva länkkäri parikymppiset persvaossa tulee varmasti ryöstetyksi kontulassakin.

Juttelin tänään pitkään omistajan tyttären kanssa rikollisuudesta. Kyllä, tilastoissa on toki perää, mutta niitä pitää osata lukea oikein. Alueelliset vaihtelut ovat näet tähtitieteellisiä. Ja maalaisjärkeä on tosiaankin peräänkuulutettava.

Helsingistä kertovassa wikitravelin artikkelissa mainitaan, että esim Kallion aluetta tulisi välttää yöaikaan. Enpä tiedä montaa, jotka siellä olisivat noin vaan ihan spontaanisti turpiinsa saaneet. Kyllä siinä usein oma nyrkki on heilahdellut hämyisen kapakan pöydässä ensin.

Tähän väliin on tietysti tyhmä mainita, että hostellin raflan keittiö ryöstettiin eilen. Kaitlyn kertoi, että kyseessä oli ensimmäinen ryöstö ikinä hänen johtaessaan paikkaa.

Mielestäni kuitenkin huomionsrvoisin pointti oli ryöstösaalis. Pari kalliimpaa keittiöveistä lähti kylkiäisenä, mutta tärkein ryöstösaalis oli ruoka. Baari, joka sijaitsee keittiön vieressä, oli koskematon.

Vaikka maalla on siis huono maine, on siinä paljon turhaa pelotteluakin. Ja maalaisjärki kantaa juuri niin pitkälle kuin aina ennenkin on tehnyt.

Isoja misuja

Eilen pääsin tutustumaan cheetah breeding center:iin. Viiden euron sisäänpääsymaksulla pääsimme opastetulle kierrokselle, jolla opas kertoi kissoista ja vei meitä ympäri "farmia". Ensin tutustuimme villeihin yksilöihin, jotka vapautetaan noin parin vuoden iässä takaisin luontoon. Yksi 6-vuotias gebardinaaras oli farmilla kuitenkin jäädäkseen, ja sattui rakastamaan huomiota ja rapsuttelua. Maassa maatessaan se ei vaikuttanut koiraa isommalta, mutta ylös noustessaan tajusi kyllä, ettei Ola ollut mkään tavallinen kotikissa. Kokeilin varovasti sen kynsiä, terävät oli :D Seisoessaan se alkoi nuolemaan kättäni, kieli oli karheampi kuin hiekkapaperi. Täytyy myöntää, että huimaa oli istua noin upean eläimen vieressä, kun se melkein murisi tyytyväisyyttään.

Gebardirouvan jälkeen pääsimme ihastelemaan leopardeja. Nekin tulivat onnellisina aitaa vasten kiehnaamaan ja kerjäämään huomiota. Opas antoi toiselle niistä palan lampaanvillaa ja se nappasikin kerän suuhunsa ja pisti palasiksi alta aikayksikön.

Viimeinen kummastelun aihe olivat leijonapojat Chuck ja Norris. Ne oli tuotu tarhalle "helpon metsästyksen" uhalta. Pahat sielut ja käsittämättömät kusipäät aitaavat leijonat ja muut eläimet joskus aivan liian pienelle alueelle, jolloin kovaa valuuttaa maksavat turistit voivat kokea metsästyksen "ilon" ilman, että itse kohdetta tarvitsee sen koommin etsiä. Homma on äärimmäisen julmaa ja hemmetin laitonta. Onneksi nämä vilkkaat pojat pääsivät kuitenkin farmille viettämään lokoisia jellonapäiviä.

Koska leijonat olivat nuoria, oli niillä vielä hirmuna leikkiviettiä, vaikka kokoa olikin jo kertynyt. Ne nojasivat aitaa vasten, päästivät onnessaan ihmeellisiä kurnauksia ja koittivat saada kättäni suuhunsa leikkiäkseen. Yhdessä vaiheessa pääsin kunnolla katselemaan leijonan legoja, olihan käteni sen suussa. Täytyy myönyää, että ihan kunnioitettava purukalusto löytyi.

Kierroksen jälkeen olin euforiassa. Autossa matkalla hostellille oli välillä hankala uskoa, että minä todella plin kuvissa noiden vqltavien kattien kanssa. Mutta pakko se kai on uskoa, kun gebardin karhealla kielellä nuoltu iho punoittaa ja vaatteet ovat täynnä leijonankarvoja :D

Siestaa...

Täällä on kuuma, isolla K:lla. Varjossa lämpötila kohoaa helposti yli 35c, joten arskaa välttelen parhaani mukaan.

Päivät on hiljasia. Aamulla ihmiset chekkailee itseään ulos, mut aamupäivällä meno on jo hiljasta, kun tänne jääneetkin lähtee katselemaan nähtävyyksiä. Claudian, toisen vapaaehtoisen kans päivystellään täällä ja maalaillaan tyynyjä ja juodaan vuorotellen kuumaa kahvia ja jääkylmää vettä. Paljoa muuta ei oikeastaan näillä lämpötiloilla jaksakaan tehdä...

Viereisessä pubi/ravintolassa on kans kaks vapaaehtoista, noin nelikymppisiä jenkkejä. Toinen on joku army-jehu, painelee menemään maastokuvioissaan pitkin tonttia. Mä luulin, et mun maisemanvaihdos lumikinoksista ruotsalaiseen saunaan oli kova juttu, mut täytyy myöntää, et Afganistanista tänne oli kovempi :D Anyway, mukava pariskunta...

Nyt takaisin maalaushommiin :)

Uusi "koti" :)

Pikainen päivitys siitä, missä sitä nyt sitten ollaan..

Hostelli on ihan mahtava. Iso talo, jossa on huoneet ja keittiö. Sadan metrin päässä sijaitsevassa baarissa on joka ilta notski ja illallinen, istutaan ja juodaan Savanna dry-siideriä raukkamaisen halpaan hintaan. Täällä löytyy kaikki ekoasumisen meininki suihkuista vessaan, mut jumalan kiitos sisällä on myös perinteinen kylppäri (jossa tosin asuu kämmenen kokonen hämähäkki).

Mun homma on hoitaa respaa. Vastuuta mun kans jakaa Claudia, söpö saksalainen tyttö. Jakaa mun kans myös respan perällä olevan makkarin.

Ilma on mahtava. Koko ajan on elohopea yli kolmenkymmenen, mut tuuli tekee ilmasta mahtavan. Voi sitä onnea, kun ensi kerran sain laskee jalat nurtsille, paljaat varpaat paleltumatta, parasta!

Ympäristössä on aivan mahtavia paikkoja: lepardeja, krokotiileja, luonnossa eläviä villieläimiä... En malta odottaa, et pääsen hoodeille :)

Arska paistaa!

Eilinen ilta meni pitkäksi, kun sekalaisella porukalla pelasimme paskahousua hostellilla. Oli siis suoranainen ihme, että itsekseni heräilin jo yhdeksältä. Kannattava ihme, koska sängystä kömpiessä tajusin, että arska paistaa, ja perussuomalaiseen kaamokseen kyllästyneenä olikin heti pakko päästä pihalle. Suuntasin tosin ensimmäisenä maan alle, vuosisatoja vanhaan tunneliin. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Pilli soitti kaikuen itämaista musiikkia, kun kävelin puusiltaa pitkin hämyisesti valaistun tunnelin läpi. Jostain Rooman valtakauden ajalta oli tunneliin raahattu kaksi meduusanaisen päätä. Silmiin tuijottamalla en muuttunut kiveksi, vaikka kuinka tölläsin ;)

Loppupäivä nautin auringosta. Istuin erään kahvilan terassilla tuntitolkulla lattea siemaillen ja fiilistelin arskaa. Oli sitä ikäväkin... :)

Huomenna on viimeinen päivä ennen kamalaa lentorumbaa, ja aion ottaa siitä kaiken irti!

Grand bazaar ja muuta eksymistä...

Istanbul on eksyjän mekka. Toinen toistaan kapeammat kadut ja jatkuvat sokkelot eivät saaneet kuitenkaan mua tarttumaan karttaan. Sen sijaan päätin yksinkertaisesti vain kävellä niin kauan, kunnes löytäisin jonkun tutun kulman. Se nyt ei sinänsä ollut kovinkaan hankalaa, sillä hostelli on kahden aivan valtavan moskeijan, Haagia Sofian ja Sinisen moskeijan, vieressä. Mutta kilometrejä taittui silti useita. Siitä viis, nähtävää on ja sitä vartenhan täällä ollaan :)

Bazaarit olivat kyllä nähtävyys. Valtava kompleksi, äkkiä saisi pienen tai vähän isommankin omaisuuden varmasti tuhlattua...

Huomenna pitäisi arskan paistaa ja parempi olisikin, sade vähän pilasi illan suunnitelmat. Onneksi aikaa vielä on :)

Matka alkaa...

Kyllä tätä jo odotettiinkin, mutta vihdoinkin täällä ollaan. Aamulla fiilis oli vielä sekava, sitä kun luulee tällainen blondi unohtavansa aina jotain vaikka kaiken kyllä sataan kertaan tarkistelin...

Lento meni nukkuessa, joka luonnollisesti kostautuu yöllä. Tässä sitä nyt ollaan pirteänä kuin peippo, vaikka tosiaan pitäs jo vetää unta palloon. En tiedä mikä niissä lentokoneissa on, en oikeastaan ikinä muista nousuja, kun pilkin ikkunaa vasten ennen kuin ihmiset ovat edes asettuneet aloilleen...

Hostellilta pystyi järkkäämään haun kentältä, joka osoittautui enemmän kuin kullanarvoiseksi. Kaaosmaisessa säätämisessä oli tosin oma viehätyksensäkin, tiesi ainakin, että Helsinki-Vantaa on kaukana takana. Huntuihin verhoutuneet perheenäidit rullailivat ihme matkatavaroiden kanssa: pusseihin sullottuja valtavia vesipulloja. Pelkkää vodaa siis, outoa, pitääpä ottaa selvää mitä ihme pyhää vettä sekin lie oli...

Hostellilla tunnelma oli ihan katossa. Jenkkejä, ranskalaisia, chileläinen ja perulainenkin mahtuivat porukkaan. Vesipiippu kiersi ringissä ja suomalaisen saapuessa pöytään kääntyi keskustelu välittömästi Duudsoneihin. Ovat kuulemma iso juttu etenki Ausseissa. Hippasen kyllä hävetti, kun perulainen poika luetteli suomalaisia lumilautailijoita ja mulla ei mikään kello soinu, ikinä en ollut varmaan kuullutkaan niistä nimistä... Pitääpä päivittää vähän Suomi-osaamista :D